Vihreiden kuntavaaliehdokas Kuopiossa.

Tekijä: Anna-Maija Pyykönen

Oikeus olla oma itsensä!

Tänään vietämme kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää, jota on vietetty vuodesta 2005 alkaen. 21 vuotta sitten, 17.5.1990, WHO poisti homoseksuaalisuuden psykologisten häiriöi­den luettelosta. Alusta alkaen päivän tarkoituksena on ollut tehdä näkyväksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja, syrjintää ja vihaa. Tänään, homo- ja transfobian vastaisena päivänä, on hyvä pysäh­tyä miettimään sitä, mitä voisimme itse kukin tehdä sen eteen, että jokaisella sukupuolesta tai sek­suaalisesta suuntautumisesta riippumatta on oikeus olla oma itsensä ilman, että sitä kukaan kyseen­alaistaa.

Reilu kuukausi sitten julkaistiin Oikeus Olla -kansalaisaloite. Tämän aloitteen pyrkimyksenä on saada oikeudenmukaisempi translaki. Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite translain uudistamisesta ei ole sellaisenaan riittävä ja se jättää lapset ja nuoret juridisen sukupuolen korjauksen osalta lain ulko­puolelle. World Professional Association for Transgender Health (WPATH) tuo esille sen, että sukupuolivähemmistöjen hyvinvointiin vaikuttaa sosiaalinen ja poliittinen ilmasto. Vähemmistö­stressi ja eriarvoisuus voi vaikuttaa mielenterveysongelmien kehittymiseen. Hoitosuosituksissaan WPATH korostaa niin aikuisten kuin lasten ja nuortenkin kohdalla hoitojen oikea-aikaisuutta ja eri­tyisesti nuorten kohdalla hoidoista kieltäytymisen vaikutusta sukupuolidysforian pitkittymiseen. Oikeus Olla -kansalaisaloitteella tavoitellaan ”itsemäärää­misoikeuteen perustuvaa translakia, joka kunnioittaa lasten oikeuksia ja Suomea sitovia kansainvä­lisiä sopimuksia”. Tämä aloite sai 50000 kannatusta kahden päivän sisällä sen julkaisemisesta. Tällä hetkellä aloitteella on jo yli 64000 kannattajaa. Oikeus Olla -kansalaisaloitteessa kyse on juridi­sen sukupuolen vahvistamisesta, eikä sillä pyritä vaikuttamaan lääketieteelliseen suku­puolen korjausprosessiin, vaan juridinen ja lääketieteellinen sukupuolenkorjausprosessi pidetään erillisinä.

Kansalaisaloitteella on viisi keskeistä tavoitetta juridisen sukupuolen vahvistamisen osalta:

  • vaatimus lisääntymiskyvyttömyyden poistamisesta
  • vaatimus lääketieteellisen diagnoosin poistamisesta
  • sukupuolen vahvistamisesta tulee ilmoitusasia kaikille 15 vuotta täyttäneille
  • rekisteröidyssä parisuhteessa olevan henkilön puolison oikeus estää juridinen korjaus poiste­taan
  • väestörekisterissä ylläpidetty niin sanottu ”transrekisteri”, eli rekisteri sukupuoltaan juridi­sesti korjanneista henkilöistä, poistetaan.

Muutama esimerkki siitä, mikä muuttuisi, mikäli laki tehtäisiin edellä mainittujen tavoitteiden poh­jalta. Nykyinen laki edellyttää täysi-ikäisyyttä ja lisääntymiskyvyttömyyden todistamista juridisen sukupuolimerkinnän vahvistamiselle. Kuitenkin sukupuolenkorjausprosessin voi aloittaa jo alaikäi­senä. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa nuorella on uusi nimi, mutta edelleen virallisissa asiakir­joissa, kuten passissa on väärä sukupuolimerkintä. Tämä eriarvoistaa, on epäoikeudenmukaista ja tekee esim. matkustamisen epämiellyttäväksi ja voi johtaa kiusalliseen tilanteeseen passin tarkastuksessa. Nuori voi joutua elämään väärin sukupuolitettuna jopa kaksi vuotta, koska nykyisen lain mukaan juridisen sukupuolen voi korjata vasta täysi-ikäisenä. Lisääntymiskyvyttö­myyden edellyttäminen taas tarkoittaa sitä, että diagnoosin saadakseen on aloitettava myös lääketieteelliset hoidot, vähintään hormonihoidot, jotka aiheuttavat lisääntymiskyvyttömyyden. Hoitojen oikea-aikaisuudella ja omassa sukupuolessa elämisellä on huomattavan suuri merkitys transsukupuolisten elämänlaadulle. Siksi transsukupuolisten tilannetta helpottaa, jos hoitoja on saatavissa ilman vuosien odottelua. Jo se, että juridinen suku­puolimerkintä on oikea voi olla riittävä keino dysforian hoitoon. Juridisen sukupuolen vahvistami­nen jo alaikäisenä voisi antaa nuorelle enemmän myös aikaa ennen lääketieteellisiä hoitoja.

Kun tämä Oikeus Olla -kansalaisaloite tuli julki, niin somessa alkoi välittömästi kommentointi kansalaisaloitetta vastaan. Näitä kommentteja lukiessa huomasi yhdellä vilkaisulla, että kaikki kommentoijat eivät ole lukeneet aloitetta ja sitä vastustettiin virheellisillä väittämillä. Tekstin lukeminenkaan ei tosin aina tuonut yhtään sen vahvempia argumentteja keskusteluun. Kommentit olivat välillä erittäin epäasiallisia ja loukkaavia ja jo ne itsessään osoittavat sen, miksi meidän on vielä vuonna 2021 tärkeää viettää homo- ja transfobian vastaista päivää. Vihamielinen keskustelu aiheuttaa valtavan paljon kärsimystä. Tarvitsemme enemmän ymmärrystä ja kunnioitusta toisiamme kohtaan myös somessa.

Lopuksi haluan nostaa esille terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston (PALKO) 11.6.2020 asettamat hoitosuositukset transsukupuolisten hoidosta perusterveydenhuollossa.  Oma tulkintani on, että näihin suosituksiin on päädytty, mm. siksi, että puretaan ruuhkaa ja jonoja transsukupuolisten hoitoon keskittyneiltä yksiköiltä. Tällä hetkellä transsukupuolisten hoito on keskitetty Helsingin ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin, joissa prosessi etenee psykiatrin johdolla moniammatillisessa työryhmässä. Työryhmän kaikki jäsenet ovat erikoistuneet transsukupuolisten hoitoon. PALKOn suositukset ovat ristiriidassa World Professional Association for Transgender Healthin (WPATH) hoitosuositusten kanssa. Erot ovat suuria niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin hoitosuositusten osalta. WPATH korostaa suosituksissaan työntekijöiden laajaa ja syvällistä erityisosaamista sukupuolivähemmistöistä sekä jatkuvaa lisäkouluttautumista.

Transsukupuolisuus ja muu sukupuolen moninaisuus eivät ole mielenterveyden häiriöitä, joita voi­taisiin hoitaa perusterveydenhuollossa ilman erityisosaamista. Silti sukupuolivähemmistöjen hoitoa ollaan siirtämässä perusterveydenhuoltoon. Tämä tulisi huomioida Kuopiossa so­siaali- ja terveyspalvelujen ja oppilas- ja opiskelijahuollon resurssoinnissa ja osaamisen varmistamisessa. Tämä edellyttää myös sitä, että kuntapäättäjissä on meitä, jotka tunnemme ja ymmärrämme sukupuolen moninaisuutta, sukupuolivähemmistöjen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä sekä siihen liittyvää tuen ja hoidon tarvetta.

https://transry.fi/oikeus-olla-kansalaisaloite/

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8320

https://ranneliike.net/1705

Oppilas- ja opiskelijahuolto lakisääteisinä palveluina – missä mennään tänä päivänä?

Kirjoitin 14.4. Facebook-päivityksen Savon Sanomissa julkaistusta uutisesta Kuopion lasten ja nuorten mielenterveyspalveljuen tilanteesta. Uutinen koski kiteytetettynä sitä, että hoitoon pääsy takkuaa, jonot ovat pidentyneet, eikä hoitotakuuta pystytä noudattamaan. Pohjois-Savossa nuorista noin 10 % ohjautuu erikoissairaanhoitoon mielenterveysongelmien vuoksi, kun kansallinen suositus on 5 %. Aiemmin keväällä uutisoitiin, miten erityisesti korona-aika on vaikuttanut nuoriin. Koronavuoden aikana nuorten kokema yksinäisyys on lisääntynyt, etäopiskelu on koettu kuormittavana ja into opiskelua kohtaan on vähentynyt. Nuorten hätä näkyy myös avun tarpeen lisääntymisenä. Tämä on karua luettavaa ja tilanne on kestämätön. Hoitoon pitää päästä nopeammin ja oikea-aikaisesti.

On tärkeää panostaa myös ennaltaehkäisevään työhön ja matalan kynnyksen palveluihin. Yhtenä ratkaisuna tähän on turvata riittävät oppilas- ja opiskelijahuollon palvelut peruskouluun ja toiselle asteelle. Perusopetus ja toinen aste (lukio ja ammatillinen koulutus) kokoaa yhteen lähes koko ikäluokan ja siksi juuri koulu on otollinen paikka ennaltaehkäisevälle hyvinvointityölle. Opettajien tulisi voida keskittyä päätehtäväänsä, opetukseen. Siksi rinnalle tarvitaan myös muita toimijoita, jotka voivat tiiviissä yhteistyössä opettajien kanssa panostaa yhteisölliseen ja ennaltaehkäisevään työhön.

Mutta aluksi muutama sana siitä, millaisia kehittämistarpeita oppilashuollossa on vuosikymmenien saatossa tullut esille. 1970-luku oli oppilashuollon, erityisesti psykososiaalisen oppilashuollon kehittämisen aikaa. Jo silloin kiinnitettiin huomiota siihen, että oppilashuollossa kyse ei ole ensi sijassa oppilaan auttamisesta vaan kouluyhteisön ja koulun ilmapiirin kehittämisestä oppilaille soveltuvaksi. Oppilaanohjauksen, koulun sosiaalityön (kuraattoritoiminnan) ja koulun psykologitoiminnan kehittämisperiaatteiksi nähtiin yhteisvastuu, ennaltaehkäisy, jatkuva kehittäminen ja koordinoitu suunnittelu. Kehittämistyössä korostuivat alueellinen tasapuolisuus ja paikallisten tarpeiden huomioon ottaminen. Kehittämisen lähtökohtana oli, että palveluiden tulisi olla jatkuvia ja oppilaiden erityistarpeita huomioon ottavia.[1]

Oppilashuollon katsottiin jo 50 vuotta sitten olevan ensi sijassa ennaltaehkäisevää työtä ja vasta toissijaisesti auttavaa, tukevaa ja korjaavaa. Myös vanhempien kanssa tehtävä työ on katsottu alusta alkaen osaksi oppilashuoltotyötä[2]. Yhtenä psykososiaalisen oppilashuollon kehittämisen hidasteena katsottiin olevan lainsäädännön puuttuminen. Lainsäädännön osalta puutteet ovat korjautuneet vasta vuonna 2014, kun oppilas- ja opiskelijahuoltolaki tuli voimaan. Laissa korostetaan oppilashuoltotyötä ennaltaehkäisevänä ja yhteisöllisenä työnä, jossa ”psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja kuraattorin antamaa opiskelun ja koulunkäynnin tukea ja ohjausta.” Psykologi- ja kuraattoripalveluilla edistetään koulu- ja opiskeluyhteisön hyvinvointia sekä yhteistyötä opiskelijoiden perheiden ja muiden läheisten kanssa sekä tuetaan opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. [3]

Vuosikymmenien ajan tärkeä, keskustelua aiheuttanut asia on liittynyt kuraattorien ja psykologien resurssointiin kouluissa. Ainakaan toistaiseksi lakiin ei ole kirjattu suosituksia kuraattoreiden ja psykologien määrästä. Siksipä eri alueilla on isoja eroja siinä, miten hyvin kuraattori- ja psykologipalveluita on saatavilla. Perusopetuksessa koulukuraattorin ja -psykologin vastuulle kuuluva oppilasmäärä voi vaihdella alle 700 ja 2000 oppilaan välillä. Alueellisia eroja on myös siinä, monessako toimipisteessä kuraattorit ja psykologit työskentelevät. Enimmillään toimipisteitä voi olla jopa kaksitoista, kun taas osa työskentelee vain yhdessä toimipisteessä. Myös työn sisällöissä ja toimintatavoissa on vaihtelevuutta, mutta enimmäkseen työ painottuu yksilökohtaiseen, korjaavaan työhön. Yhteisölliseen työhön käytettiin keskimäärin vain 20 % työajasta. Koulukuraattorit ry. on esittänyt suosituksena, että kullakin kuraattorilla tulisi olla enintään 600 oppilasta ja 1 – 3 koulua. Psykologiliitto on puolestaan suositellut 500 oppilasta ja 1 – 3 koulua kutakin koulupsykologia kohti. Tämä olisi ideaalitilanne, jolloin tavoite yhteisöllisestä ja ennaltaehkäisevästä työstä voisi toteutuakin. Mutta todellisuus Kuopiossa on ihan toinen.

Kuopion hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan[4] on koottu tilastoja mm. oppilas- ja opiskelijahuollon palveluista. Vuonna 2020 perusopetuksessa kuraattorilla oli 1211 oppilasta ja psykologilla 965 oppilasta. Lukioissa opiskelijamäärä kuraattorilla oli 1351 ja psykologilla 1016. Ammattioppilaitoksessa opiskelijoita oli 983 / kuraattori ja 1207 / psykologi. Mikäli edellä mainittuihin suosituksiin päästäisiin, niin se tarkoittaisi koulukuraattorien ja -psykologien määrän tuplaamista kaikilla kouluasteilla. Kehittämistä on edelleen ja vieläkin ollaan samojen kehittämistarpeiden äärellä kuin vuosikymmeniä sitten. Tärkeimpänä kehittämiskohteena on alueellisen tasa-arvon saavuttaminen palvelujen saatavuuden suhteen ja tietenkin se, että kuraattori- ja psykologipalvelut olisivat ensisijaisesti ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työtä. Tämä on mahdollista vain, jos  oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisiin kuraattori- ja psykologipalveluihin panostetaan riittävästi . Koulukuraattoreiden ja -psykologien työ tulee resursoida  siten, että aikaa jää ennaltaehkäisevään ja yhteisölliseen työhön. Tämän osalta on toivoa näköpiirissä, sillä hallitusohjelmassa on esitetty sitovaa mitoitusta opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluihin.[5]

Mutta niin kauan kun sitovaa mitoitusta ei ole kirjattu lakiin, kunnilla itsellään on suuri vastuu oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelujen järjestämisessä. Palvelut tulisi saattaa vastaamaan todellista tarvetta. Vaikka tämä vaatiikin kunnilta rahallista panostusta, se tulisi ja kannattaisi kuitenkin tehdä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja riittävän varhainen puuttuminen lasten ja nuorten ongelmiin auttaa pitkällä aikavälillä säästämään esim. erikoissairaanhoidon kustannuksista. Millä tavoin ja missä määrin olemme Kuopiossa valmiita panostamaan lasten ja nuorten hyvinvointiin oppilas- ja opiskelijahuollon palveluissa? Näihin kysymyksiin olen valmis tarttumaan ja tekemään työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.

 

[1] Komiteamietintö 1973:151. Oppilashuoltokomitean mietintö. Helsinki 1974

[2] Komiteamietintö 1970: A 16. Erityisopetuksen suunnittelutoimikunnan I osamietintö. Helsinki 1970.

[3] Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013

[4] Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021 – 2025

[5] Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta

Mitä kuuluu nuorille korona-aikana?

Tällä viikolla on tullut vastaan useampi uutisen siitä, miten korona-aika on vaikuttanut nuoriin. Mikäli eläisimme ilman koronaa, niin tällä viikolla olisi järjestetty penkkariajelut ja vanhojen tanssit. Syksyllä opintonsa aloittaneilla jäi väliin perinteiset fuksivuoden tilaisuudet ja tapahtumat. Oheinen artikkeli kuvaa sitä, miten nuoret ovat kokeneet sen, että poikkeusaika on vienyt heiltä nämä sukupolvikokemukset. Lue lisää: https://yle.fi/uutiset/3-11771254

Tämä toinen uutinen https://yle.fi/uutiset/3-11775682 kuvaa toisen asteen opiskelijoiden kokemuksia korona-aikana. Nuoret kokevat yksinäisyyttä, etäopiskelu on kuormittavaa ja into opiskelua kohtaan on vähentynyt. Ei siis ihme, että nuorten hätä näkyy avun tarpeen lisääntymisena ja esimerkiksi Sekaisin-chattiin tuli viime vuoden aikan yhteydedenottoja 170 000 ja vain viidesosaan on pystytty reagoimaan. Osa syynä korona, mutta sekään ei yksin selitä sitä, että esim. erilaisiin matalankynnyksen paikkoihin yhteydenottojen määrä on lisääntynyt merkittävästi. Uutinen löytyy tämän linkin takaa: https://yle.fi/uutiset/3-11777057

Erityisen pysäyttävä on eräs lukiolaisen kommentti opiskelusta korona-aikana: ”Elämä tuntuu sekavalta mössöltä, joka vain etenee. Jokainen pikkuasia ärsyttää. Mikään ei tunnu miltään. – – Kukaan ei kysy minulta mitä kuuluu.”

Onko sinulla lähipiirissä lapsi tai nuori, josta et ehkä ole kuullut vähään aikaan? Huomenna, ystävänpäivänä, olisi hyvä tilaisuus laittaa viestiä ja kysyä häneltä mitä kuuluu.