Kirjoitin 14.4. Facebook-päivityksen Savon Sanomissa julkaistusta uutisesta Kuopion lasten ja nuorten mielenterveyspalveljuen tilanteesta. Uutinen koski kiteytetettynä sitä, että hoitoon pääsy takkuaa, jonot ovat pidentyneet, eikä hoitotakuuta pystytä noudattamaan. Pohjois-Savossa nuorista noin 10 % ohjautuu erikoissairaanhoitoon mielenterveysongelmien vuoksi, kun kansallinen suositus on 5 %. Aiemmin keväällä uutisoitiin, miten erityisesti korona-aika on vaikuttanut nuoriin. Koronavuoden aikana nuorten kokema yksinäisyys on lisääntynyt, etäopiskelu on koettu kuormittavana ja into opiskelua kohtaan on vähentynyt. Nuorten hätä näkyy myös avun tarpeen lisääntymisenä. Tämä on karua luettavaa ja tilanne on kestämätön. Hoitoon pitää päästä nopeammin ja oikea-aikaisesti.

On tärkeää panostaa myös ennaltaehkäisevään työhön ja matalan kynnyksen palveluihin. Yhtenä ratkaisuna tähän on turvata riittävät oppilas- ja opiskelijahuollon palvelut peruskouluun ja toiselle asteelle. Perusopetus ja toinen aste (lukio ja ammatillinen koulutus) kokoaa yhteen lähes koko ikäluokan ja siksi juuri koulu on otollinen paikka ennaltaehkäisevälle hyvinvointityölle. Opettajien tulisi voida keskittyä päätehtäväänsä, opetukseen. Siksi rinnalle tarvitaan myös muita toimijoita, jotka voivat tiiviissä yhteistyössä opettajien kanssa panostaa yhteisölliseen ja ennaltaehkäisevään työhön.

Mutta aluksi muutama sana siitä, millaisia kehittämistarpeita oppilashuollossa on vuosikymmenien saatossa tullut esille. 1970-luku oli oppilashuollon, erityisesti psykososiaalisen oppilashuollon kehittämisen aikaa. Jo silloin kiinnitettiin huomiota siihen, että oppilashuollossa kyse ei ole ensi sijassa oppilaan auttamisesta vaan kouluyhteisön ja koulun ilmapiirin kehittämisestä oppilaille soveltuvaksi. Oppilaanohjauksen, koulun sosiaalityön (kuraattoritoiminnan) ja koulun psykologitoiminnan kehittämisperiaatteiksi nähtiin yhteisvastuu, ennaltaehkäisy, jatkuva kehittäminen ja koordinoitu suunnittelu. Kehittämistyössä korostuivat alueellinen tasapuolisuus ja paikallisten tarpeiden huomioon ottaminen. Kehittämisen lähtökohtana oli, että palveluiden tulisi olla jatkuvia ja oppilaiden erityistarpeita huomioon ottavia.[1]

Oppilashuollon katsottiin jo 50 vuotta sitten olevan ensi sijassa ennaltaehkäisevää työtä ja vasta toissijaisesti auttavaa, tukevaa ja korjaavaa. Myös vanhempien kanssa tehtävä työ on katsottu alusta alkaen osaksi oppilashuoltotyötä[2]. Yhtenä psykososiaalisen oppilashuollon kehittämisen hidasteena katsottiin olevan lainsäädännön puuttuminen. Lainsäädännön osalta puutteet ovat korjautuneet vasta vuonna 2014, kun oppilas- ja opiskelijahuoltolaki tuli voimaan. Laissa korostetaan oppilashuoltotyötä ennaltaehkäisevänä ja yhteisöllisenä työnä, jossa ”psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja kuraattorin antamaa opiskelun ja koulunkäynnin tukea ja ohjausta.” Psykologi- ja kuraattoripalveluilla edistetään koulu- ja opiskeluyhteisön hyvinvointia sekä yhteistyötä opiskelijoiden perheiden ja muiden läheisten kanssa sekä tuetaan opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. [3]

Vuosikymmenien ajan tärkeä, keskustelua aiheuttanut asia on liittynyt kuraattorien ja psykologien resurssointiin kouluissa. Ainakaan toistaiseksi lakiin ei ole kirjattu suosituksia kuraattoreiden ja psykologien määrästä. Siksipä eri alueilla on isoja eroja siinä, miten hyvin kuraattori- ja psykologipalveluita on saatavilla. Perusopetuksessa koulukuraattorin ja -psykologin vastuulle kuuluva oppilasmäärä voi vaihdella alle 700 ja 2000 oppilaan välillä. Alueellisia eroja on myös siinä, monessako toimipisteessä kuraattorit ja psykologit työskentelevät. Enimmillään toimipisteitä voi olla jopa kaksitoista, kun taas osa työskentelee vain yhdessä toimipisteessä. Myös työn sisällöissä ja toimintatavoissa on vaihtelevuutta, mutta enimmäkseen työ painottuu yksilökohtaiseen, korjaavaan työhön. Yhteisölliseen työhön käytettiin keskimäärin vain 20 % työajasta. Koulukuraattorit ry. on esittänyt suosituksena, että kullakin kuraattorilla tulisi olla enintään 600 oppilasta ja 1 – 3 koulua. Psykologiliitto on puolestaan suositellut 500 oppilasta ja 1 – 3 koulua kutakin koulupsykologia kohti. Tämä olisi ideaalitilanne, jolloin tavoite yhteisöllisestä ja ennaltaehkäisevästä työstä voisi toteutuakin. Mutta todellisuus Kuopiossa on ihan toinen.

Kuopion hyvinvointikertomukseen ja -suunnitelmaan[4] on koottu tilastoja mm. oppilas- ja opiskelijahuollon palveluista. Vuonna 2020 perusopetuksessa kuraattorilla oli 1211 oppilasta ja psykologilla 965 oppilasta. Lukioissa opiskelijamäärä kuraattorilla oli 1351 ja psykologilla 1016. Ammattioppilaitoksessa opiskelijoita oli 983 / kuraattori ja 1207 / psykologi. Mikäli edellä mainittuihin suosituksiin päästäisiin, niin se tarkoittaisi koulukuraattorien ja -psykologien määrän tuplaamista kaikilla kouluasteilla. Kehittämistä on edelleen ja vieläkin ollaan samojen kehittämistarpeiden äärellä kuin vuosikymmeniä sitten. Tärkeimpänä kehittämiskohteena on alueellisen tasa-arvon saavuttaminen palvelujen saatavuuden suhteen ja tietenkin se, että kuraattori- ja psykologipalvelut olisivat ensisijaisesti ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työtä. Tämä on mahdollista vain, jos  oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisiin kuraattori- ja psykologipalveluihin panostetaan riittävästi . Koulukuraattoreiden ja -psykologien työ tulee resursoida  siten, että aikaa jää ennaltaehkäisevään ja yhteisölliseen työhön. Tämän osalta on toivoa näköpiirissä, sillä hallitusohjelmassa on esitetty sitovaa mitoitusta opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluihin.[5]

Mutta niin kauan kun sitovaa mitoitusta ei ole kirjattu lakiin, kunnilla itsellään on suuri vastuu oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelujen järjestämisessä. Palvelut tulisi saattaa vastaamaan todellista tarvetta. Vaikka tämä vaatiikin kunnilta rahallista panostusta, se tulisi ja kannattaisi kuitenkin tehdä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja riittävän varhainen puuttuminen lasten ja nuorten ongelmiin auttaa pitkällä aikavälillä säästämään esim. erikoissairaanhoidon kustannuksista. Millä tavoin ja missä määrin olemme Kuopiossa valmiita panostamaan lasten ja nuorten hyvinvointiin oppilas- ja opiskelijahuollon palveluissa? Näihin kysymyksiin olen valmis tarttumaan ja tekemään työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.

 

[1] Komiteamietintö 1973:151. Oppilashuoltokomitean mietintö. Helsinki 1974

[2] Komiteamietintö 1970: A 16. Erityisopetuksen suunnittelutoimikunnan I osamietintö. Helsinki 1970.

[3] Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013

[4] Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021 – 2025

[5] Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain muuttamisesta